8. Argentiina

Ennen lukemista:

Uusi manner ja uudet kujeet. Argentiina on niin  monenkirjava että vähän jo valmiiksi mietityttää kenen teos tässä tulisi valita.

Minusta tuntuu että monenkirjavuus on Argentiinan DNA:ssa. Jos USA on Pohjois-Amerikan "kansojen sulatusuuni" on Argentiina se Etelä-Amerikassa. Argentiinalla ja Yhdysvalloilla on monia muitakin mielenkiintoisia yhteläisyyksiä. Molemmat kävivät itsenäistymissodan emämaataan vastaan suunnilleen samoihin aikoihin (USA toki nelisenkymmentä vuotta aikaisemmin), ja tästä sodasta nousi kansallissankareita ja symboleita (mm.George Washington ja Jóse de San Martin). Molemmilla oli villin lännen periodinsa (argentiinalaisia cowboyta kutsutaan gauchoiksi ja heidän villi läntensä sijaitsi Patagonian ruohotasangoilla). Molemmat maat ovat myös historiallisesti ottaneet vastaan valtavan määrän maahanmuuttajia.

Kolonialismia edeltävästä ajasta nykyisen Argentiinan alueella tiedän vain Inka-keisarikunnan joka ulotti valtansa myös sinne. Konkistadorien johdosta alue joka sisälsi myös mm. Chilen, Perun ja Bolivian  siirtyi Espanjan kruunun alle. 1800-luvulla, Ranskan ja USA:n vallankumousten innostamina, myös etelä-amerikkalaiset patriootit käynnistivät omat kapinansa. Näissä sodissa komentajina toimivat  mm.nykyään kansallisina ikoneina toimivat Simon Bolivar (jolta Bolivia on saanut nimensä) sekä "Etelän Vapauttaja"  Jóse de San Martin. Argentiinan itsenäistymistä seurasi mielenkiintoinen tuokio, kun hetken vakavasti harkittiin Inka-hallitsijan nostamista Argentiinan valtaistuimelle ja maan muuttamista perustuslailliseksi monarkiaksi. Ilmeisesti vanhan hallitsijasuvun jälkeläisiä oli sitten vielä elossa. Ajatuksesta luovuttiin ja Argentiinasta muodostui tasavalta.

1900-lukua Argentiinan historiassa leimaa yksi nimi: Juan Peron. Peronismi on edelleen elinvoimainen poliittinen suuntaus Argentiinassa. Se pyrki olemaan "kolmas vaihtoehto" kylmän sodan politiikassa.  Siinä on mielenkiintoisia piirteitä sekä oikeiston että vasemmiston ideologioista, sekä myös niiden ääri-ilmiöistä ja ylilyönneistä. Myös Juanin vaimo Evita Peron on varmasti tuttu nimi monelle.

Kirjailijan valintaa tehdessä en kokenut samanlaista tuskailua kuin muiden entisten siirtomaiden kohdalla. Muun muassa juuri peronismin ansiosta argentiinalainen identiteetti muodostettiin juuri monikulttuurisuuden pohjalle. Usein tuntuu että tämä "etelän sulatusuuni" on onnistunut tehtävässään paljon paremmin kuin pohjoisen vastaava. Toki suomalaiseen mediaan päätyy paljon herkemmin USAn kipupisteet kuin Argentiinan. Kuitenki uskon että kenet tahansa valitsenkaan, hän on varmaankin hyvä edustaja argentiinalaisesta kirjailijasta.

Etukäteen tiesin kaksi argentiinalaista kirjailijaa Ernesto Sabaton ja Jorge Luis Borgesin. Jälkimmäinen tunnetaan enemmänkin novelleistaan ja olen niistä jonkin lukenutkin. Päädyin siis Ernesto Sabatoon jonka teoksia en ole vielä lukenut. Kirjaksi valikoitui lopulta Sabaton läpimurtoteos Tunneli vuodelta 1948.

Lukemisen jälkeen:

Todella mielenkiintoinen  ja painostava kuvaus mielenvikaisesta mustasukkaisuudesta ja eristävästä ylemmyydentunnosta.

Kirjan päähenkilö on Buenos Airesilainen taidemaalari Juan Pablo Castel. Castel halveksii syvästi kaikkia ja kaikkea ympärillään. Hän on tavattoman ylimielinen ja ailahteleva luonteeltaan. Eräänä päivänä hän huomaa tuntemattoman naisen katselevan erästä maalaustaan. Castel vakuuttuu että nainen, María, on ainut ihminen joka ymmärtää hänen taidettaan. Välittömästi Castel alkaa rakentaa naisen ympärille kuvitelmia ja varjostaa tätä. Castel saakin naisen rakastetukseen, mutta vajoaa lopulta käsittämättömän mustasukkaisuuden syövereihin. Hän samalla rakastaa Maríaa ja tarttuu tämän jokaiseen sanaan, etsii niistä kätkettyjä merkityksiä kääntääkseen ne Maríaa vastaan. Tarinalla on traaginen loppu joka paljastetaan jo ensimmäisessä lauseessa 

Kuvaukset syvenevästä mielenvikaisuudesta ovat aina mielestäni kiehtovia. Gogolin Mielipuolen päiväkirja, Dostojevskin Rikos ja rangaistus, ja vaikkapa Kalle Päätalon kuvaukset isänsä Hermannin mielenvikaisuudesta Juuret Iijoen törmässä- kirjasarjassa ovat tunnettuja esimerkkejä. Popritšin, Raskolnikov ja Herkko kohtaavat kaltaisensa Juan Pablo Castelissa. Hänen  kykynsä kääntää Marían jokainen sana tätä itseään vastaan sekä etsiä merkityksiä aivan arkisista asioista tuovat hyvin elävästi mieleen erityisesti Herkon mielenvikaisen mustasukkaisuuden vaimostaan Riitusta. Näin vain sain nostettua Iijoki-sarjan esiin tähänkin projektiin. Kuitenkin vasta kahdeksannessa osassa!

Jos mustasukkaisuus on yksi kirjan kantavista teemoista, sen nimi Tunneli viittaa toiseen: eristäytyneisyyteen. Castel on kuvitellut ihmiselämän tunneliksi jossa jokainen kulkee omaa polkuaan eteenpäin. Vain satunnaisesti tunnelit risteävät ja ihmiset kohtaavat -- mutta vain hetkeksi, oppimatta kunnolla tuntemaan toisiaan pimeässä.  Castel järkyttyy kun tajuaa Marían elävän tunnelin ulkopuolella, valoisassa avarassa maailmassa jossa tämä kohtaa muitakin ihmisiä. Castelin oma eristyneisyys saa hänet kuvittelemaan pahinta jokaisesta ihmisestä jonka María tapaa. 

Tämä oli taas kirja joka ei varsinaisesti kerro mitään kirjailijan kotimaasta, ja hyvä niin. Tapahtumapaikka on Castelin oma, pään sisäinen pimeä tunneli. Argentiinan monikulttuurisuus nousee kyllä hienosti esiin ihmisten nimissä ja taustoissa, mutta kaiken peittää tunnelin alati synkkenevä pimeys.

Päähenkilön pakkomielteiset, ympyrää kiertävät ajatuskuviot, jäytävä epäluuloisuus, ailahtelevaisuus ja räjähtävä äkkipikaisuus ovat ajoittain todella painostavaa (mutta kieltämättä hienoa) luettavaa. Sabato kirjoittaa koruttomalla, mutta kiistattoman vetoavalla tyylillä. Maine yhtenä Latinalaisen Amerikan kirjallisuuden mestareista on täysin ansaittu.

Kouluarvosana: 9.5

Teos on pohjimmiltaan traaginen kuvaus kyvyttömyydestä ja haluttomuudesta ymmärtää kanssaihmistä. Castel on läpikotaisin hajonnut ihminen ja olisikin ollut mielenkiintoista tietää mikä miehen on aikoinaan hajottanut. Se olisi varmasti kyllä jo toisen kirjan aihe.