2. Alankomaat

Ennen lukemista:

Projektin toinen kohde on Alankomaat. 

Hollanti on aina ollut mielestäni aika hajuton ja mauton. Varsinkin eksoottisen ja epävakaan Afganistanin jälkeen.

Olen maassa kerran käynyt työmatkalla ja samalla tapaamassa vaihtariaikaista ystävääni.  Ihan mukava reissu ja Amsterdam onkin varmasti oikealla mentaliteetilla varustetulle turistille todella uniikki kohde. Minulle se näyttäytyi ihan nättinä keski-eurooppalaisena kaupunkina. Kanavat olivat toki hienoja ja olut hyvää.

Yritän sanoa että äkkiseltään Alankomaat ei herätä minussa suuria tunteita. Olen kyllä tavannut fanittaa (Argentiinan ja Skotlannin lisäksi) Hollannin futisjoukkuetta, varsinaisesti koskaan miettimättä miksi. Ehkä koska Edwin van der Sar oli suosikkipelaajani. Jostain syystä maalivahdit oli aina se kaikista kovin juttu.

Alankomaiden historia ei ole minulle hirveän tuttu. Roomalaisaikaan alueella kai asui friisejä, bataaveja ja belgejä. Rooman valtakunta rajautui pohjoisessa suunnilleen Hollantiin. Sitten onki iso aukko tietämyksessäni. Kuuluikohan alue Pyhään Saksalais-Roomalaiseen keisarikuntaan? Ainakin muistelisin niin. Jossain välissä Espanjan kuningaskin taisi hallita aluetta kunnes valtaan nousi Orania-Nassaun hallitsijasuku, jolta muuten tulee Hollannin pelipaidoissakin käytetty oranssi väri. Opiskeliajoiltani muistelisin että kyseisen suvun vesa Vilhelm oli Englannin kuningaskin.

Henkilökohtaisesti mielenkiintoisinta on minusta Hollannin siirtomaatausta. Siitä en ainakaan itse tiedä läheskään yhtä paljon kuin Brittien, Ranskan, Espanjan tai vaikkapa Belgian siirtomaahistoriasta. Hollanti on kuitenkin aina ollut merimahti, joten oli ihan luonnollista että hekin lähtivät siirtomaakisaan mukaan. Ymmärtääkseni  Hollannin merkittävimmät omistukset sijaitsivat nykyisen Indonesian alueella.  Kovia purjehtijoita ja kauppamiehiehiän hollantilaiset ovat kai vieläkin.

Alankomaiden varmaan tunnetuin kirjailija on varmasti Anne Frank. Olen lukenut hänen kuuluisan päiväkirjansa ja se kyllä juuri niin lukemisen arvoinen kuin annetaan ymmärtää. Hänen lisäkseen en kyllä millään meinannut keksiä toista hollantilaiskirjailijaa, kunnes muistin erään Amsterdamissa näkemäni patsaan. Kyseessä on Edward Dekker jonka suomalaiskorvaan hassulle taiteilijanimelle muistan hörähtäneeni.

Valitsemansa teos on Multatulin 1860 kirjoittama Max Havelaar. Kirja on kriittinen kuvaus Hollannin siirtomaa-ajasta Jaavalla. Tämä kiehtoo minua myös siksi koska olen itsekin käynyt Indonesiassa. Täytyy todeta että Hollannin siirtomaaherruus ei ole siellä yhtä ilmeistä kuin vaikkapa brittiläisten hallinnoimassa Intiassa. Toki kieleen jäi paljon hollantilaisia lainasanoja ja siellä täällä näkyi vanhoja siirtomaa-ajan taloja. Kuitenkin, jos en olisi tiennyt että Hollanti huseerasi aikanaan alueella, en olisi sitä ikinä arvannut. Odotankin kirjan hieman avaavan tätä minulle tuntemattomammaksi jäänyttä siirtomaa-ajanjaksoa. Ehkä se samalla antaa myös hieman lisää väriä ja makua  siihen miten miellän Alankomaat.

Lukemisen jälkeen:

No jaa. Tämä ei tehnyt mitenkään ikimuistoista vaikutusta.

Kirjan parasta antia oli ehdottomasti teoksen kehyskertomuksen kertoja, amsterdamilainen kahvimeklari Batavus Droogstoppel. Hän on erittäin hauskasti kirjoitettu, satiirinen kuvaus ahdasmielisestä ja  tärkeilevästä pikkuporvarista joka suoraan hyötyi Hollannin siirtomaissa tapahtuvasta riistosta. Olen aina pitänyt kirjallisuudessa piikikkäistä kuvauksista juuri tällaisista tekopyhistä biedermeier-poroporvareista ja Droogstoppel on hahmona ihan parhaasta päästä.

Sen sijaan Droogstoppelin vastakohta ja teoksen päähenkilö, Max Havelaar on aika yhdentekevä. Hän on ilmeisesti kirjailijan omakuva ja melko epäuskottava kaikessa idealistisuudessaan ja marttyyriydessään. Hän on yksinkertaisesti tylsä hahmo. Ehkä nykylukija kaipaa sitten edes jotain säröä ja särmää päähenkilöltä. Max Havelaar nimitetään varakuvernööriksi Hollannin hallinnoimaan jaavalaiseen maakuntaan. Kirja seuraa päähenkilön taistelua paikallisten olojen parantamiseksi ja siirtomaahallinnon epäkohtien paljastamiseksi.

Ilmeisesti kirja aiheutti Hollannissa aikanaan kohun siirtomaajärjestelmän epäkohtien rehellisenä kuvauksena. Nykylukija ei varsinaisesti järkyty tästä kuvauksesta sillä epäkohdat kuvataan lopulta aika laimeasti. En nyt kaipaa mitään väkivaltamässäilyä, mutta esimerkiksi Multatulin viimeisillä sivuilla esittämä huipentuma ja viimeinen syytös kuuluu sanatarkasti "Jaavaa kohdellaan pahoin" ...ei varsinaisesti mikään maailman dramaattisin ilmaus.

En ole Jaavalla käynyt, Jakartan lentokenttää lukuunottamatta, joten olisi ollut mukava lukea paikalliskuvausta. Se jää kuitenkin lopulta aika suppeaksi. Ilmeisesti siellä viljellään riisiä ja käytetään puhveleita. Paljon muuta lukija ei opi jaavalaisista. Eipä kirja myöskään ihan hirveästi avaa alankomaalaistakaan sielunmaisemaa. Eräänlaisena hassuna stereotypian vahvistuksena toimii Droogstoppelin kuvaus uudesta saksalaista työntekijästään. Saksalaiset kun tahtovat olla hollantilaisiin verrattuna kuulema romanttisia haihattelijoita. Aika hauska ajatus! Toinen hauskan toteamus Droogstoppelilta on se että Hollanti on ylipäänsä olemassa koska se on aina "hoitanut asiansa hyvin". Nämä ovat kuitenkin vain satiirisia lohkaisuja, ja olisi ollut hauska kuulla hieman enemmän kirjailijan aitoa kuvausta maamiehistään sellaisina kuin he 1850-luvulla hänelle näyttäytyivät.

Annan arvosanaksi 6/10.

Se oli mielenkiintoinen lähinnä kriittisenä aikalaiskuvauksena kolonialismista siirtomaaisännän näkökulmasta, mutta kirjallisena teoksena mielestäni aika mitäänsanomaton (Tästä poikkeuksena Droogstoppel joka on iätön ihmistyyppi!).