3. Albania

Ennen lukemista: 

Projektin kolmas osa vie lukijan Albaniaan. 

Albania on minusta monellakin tavalla mielenkintoinen maa. Kouluajoista muistan että se kuvattiin Euroopan köyhimpänä maana ja että siellä valtaa piti pitkään kommunistidiktaattori jolla oli epäterve fiksaatio bunkkereihin.

Historiallisesti Albania yhdistyy mielessäni kapinaan. Antiikin aikaan alueella asui illyrialaisia heimoja jotka olivat ajoittan kova pala jopa roomalaisille, illyrialaiset kun olivat julmettuja merirosvoja. Balkanin alueen heimot kapinoivat ja sotivat Rooman valtaa vastaan ajoittain, mutta lopulta alue päätyi osaksi Bysanttia. Ottomaanien vallattua Konstantinopolin, albanialainen sotapäällikö Skanderbeg piti pintansa turkkilaisia vastaan sinnikkäällä sissisodalla. Lopulta alue päätyi ottomaanien hallintaan ja väestö pitkälti islamisoitui.  Itsenäisyys tuli samoissa merkeissä ja suunnilleen samoihin aikoihin kuin Suomessa 1900-luvun alussa, Venäjän roolia näytteli toki Turkki. Toisessa maailmansodassa Balkania ruhjottiin vähän kaikkien toimesta mutta Albaniassa pääasiallisena öykkärinä oli Italia, joka ajettiin pois ja tilalle pystytettiin kommunistinen valtio, johdossa Enver Hoxha. En kyllä osaa sanoa milloin kommunismista luovuttiin, veikkaan 90-luvun loppua Neuvostoliiton esimerkkiä seuraten. Koska alue ei ollut osa Jugoslaviaa, se säästyi 90-luvun sodilta ja rauhattomuuksilta toisin kuin moni sen naapurimaa.

Täytyy tunnustaa etten etukäteen tietänyt ainoatakaan albanialaiskirjailijaa. Albaniassa en ole käynyt mutta Balkanilla kiertänyt kyllä. Muistan kuinka upean itämaiselta mm. Sarajevo tuntui. Bysantti ja Ottomaani-valtakunta ovatkin henkilökohtaisesti mielenkiintoisia aiheita, joten kaikkein mieluiten olisinkin lukenut jotain Skanderbegin kapinaan liittyvää. Lähikirjaston valikoimasta en tällaisia teoksia löytänyt.

Kirjailijaksi valikoitui Ismail Kaderé joka taustatutkimukseni perusteella on ilmeisesti kansainvälisesti merkittävin albanialaiskirjailija. Valintaan vaikutti myös se että hän on Booker-palkittu kirjailija. En yleensä perusta isommin kirjallisuuspalkinnoista lukemista valittaessa (esim. Finlandia-palkinto). Booker-palkinto on sikäli poikkeus että ne muutamat Booker-palkitut kirjat joita olen lukenut ovat olleet poikkeuksetta mahtavia.

Kaderélla olisi ollut Skanderbeg-aikaan sijoittuva historiallinen teos (englanniksi käännetty The Siege),mutta sitä ei tosiaan ollut saatavilla lähikirjastossa. Päädyin sitten kirjailijan esikoisteokseen, Booker-palkittuun kirjaan Kuolleen armeijan kenraali, joka sijoittuu 1960-luvulle. 

Lukemisen jälkeen:

Taaskaan ei Booker-palkinto pettänyt. Oli kyllä hieno teos. Luulen että täytyy yrittää löytää lisää Kaderén teoksia.

Kirjan juoni on nopeasti kuvattu. Italialainen kenraali, yhdessä avustajansa, everstin-arvoisen papin kanssa, matkustavat Albaniaan valtuutettuina etsimään ja palauttamaan kotimaahansa toisessa maailmansodassa kaatuneiden italialaisten sotilaiden jäännöksiä -- 20 vuotta sodan päättymisen jälkeen. Kenties tärkeimpänä tavoitteeina heillä on löytää salaperäinen eversti Z,  joka johti pahamaineista sotarikoksiin syylistynyttä rangaistuspataljoonaa. Kirja kuvaa etsintöjä ja vastuksia joita kaksikko kohtaa. Matkalla he tapaavat myös (ilmeisesti) saksalaisen kenraalin joka on suorittamassa vastaavaa tehtävää. Pääjuonen sekaan on ripoteltu pätkiä paikallisten asukkaiden ja italialaisten sotilaiden sodanajan muistoista.

Albaanien sielunmaisemaa ja koko maata kuvataan todella mielenkiintoisesti. Maan historia näyttäytyy sarjana sotia ja kapinoita ja se on muokannut kansan luonnetta. Erittäin mieleenpainuva oli kuvaus italialaisten joukkojen maihinnousua seuranneesta vuoristolaisten taisteluunlähdöstä. Kautta historian albaaneille "paha on noussut merestä"  ja sinne se on työnnettävä aina takaisin. Kun sana kiirii että maahan on noussut vieras armeija, etäisten vuoristokylien miehet lähtevät ilman erillistä ilmoitusta pienissä ryhmissä tai yksin taistelemaan sitä vastaan. Heitä ei varsinaisesti johda kukaan, vaan he pesiytyvät kukkuloille ja alkavat ampua miehittäjiä. Virallisestihan Italia miehitti Albanian erittäin ripeästi, mutta seurannut sissisota oli todella raaka.

Kaderé kuvaa albaanien omanlaatuisuutta mielenkiintoisin keinoin. Hän ei esimerkiksi missään vaiheessa mainitse että kirjan päähenkilö, Kenraali, on nimenomaan italialainen. Se on toki itsestäänselvää, mutta lukijalle (ja albaaneille) hän edustaa vain yhtä vihollisvaltiota muiden joukossa. Kuvaavaa on että sissisotaan marssivat vuoristolaiset eivät välttämättä edes tiedä mikä vieras valtio Albaniaan on hyökännyt. Se on heille yhdentekevää. Kirja tuo minulle ajoittain mieleen myös Joseph Conradin kuuluisan teoksen Pimeyden Sydän. Päähenkilö matkaa vieraaseen maahan salaperäisen ja pahamaineisen hahmon jäljillä (Eversti Z on hyvin samanhenkinen hahmo kuin Conradin norsunluukauppias Kurtz).

Kaderé kirjoitti teoksensa haastavissa oloissa, kommunistihallinnon tiukan sensuurin alaisena.  Ilmeisesti kirjailija saikin paljon kritiikkiä siitä että hän ei kuvannut sosialistisen realismin periaatteiden mukaisesti kunniakasta luokkataistelua. Toki fasistiset maahantunkeutujat ovat ilmeisiä pahiksia, mutta heidän päihittämisen kunniaa Kaderé ei varsinaisesti sälytä Hoxhalle tai muille hallinnon edustajille. Pikemminkin tuntuu kuin Albania maana tunkee italialaiset miehittäjät itse takaisin mereen. Ikäänkuin muuten ei olisi voinut ollakkaan.

Kaderé löi teoksella itsensä kansinvälisesti läpi, mikä puolestaan toi hänelle jonkinverran suojelusta totalitaarisessa valtiossa. Myöhemmissä teoksissaan hän peitetysti kritisoikin Albanian hallintoa. 

Annan kouluarvosanaksi 9/10. 

Erittäin vahva lukusuositus. Kaderé kuvaa mielenkiintoisen ulkopuolisesti maansa ja kansansa luonnetta. Vähän kuin Väinö Linna kertoisi talvisodan tarinan neuvostokenraalin näkökulmasta 20 vuotta sodan jälkeen.