4. Algeria

Ennen lukemista:

 

Seuraaksi siirrytään Pohjois-Afrikkaan ja maahan jonka kohdalla ensimmäisen kerran joudun pohtimaan siirtomaahistorian ja kirjallisuuden suhdetta.

Algeria on valtava maa, pinta-alaltaan itse asiassa Afrikan suurin. Sen historia on pääpiirteissään tuttu, vaikka aukkoja tietysti löytyy tietämyksessä. Antiikin aikaan alueella lienee vaikuttaneet muun muassa erilaiset berberiheimot, numidialaiset ja karthagolaiset. Isot osat alueesta tulivat osaksi Rooman valtakuntaa Kartagon ja Numidian hävittyä sotansa Roomaa vastaan. Länsi-Rooma joutui sitten aikoinaan mm. vandaaliheimojen ryöstämäksi ja muistelisin että vandaalit perustivat ihan kuningaskunnankin Pohjoi-Afrikkaan, suunnilleen entisille Kartagon ydinalueille, siis myös Algeriaan.

Muistelen että Itä-Rooma on lähettänyt alueelle retkikuntia liittääkseen alueen takaisin keisarikuntaan, mutta kovin pitkäaikaiseksi näiden uudelleen vallattujen provinssien hallinta ei jäänyt, sillä arabivalloitusten myötä alue käännytettiin islaminuskoon ja lopulta päätyi Ottomaani-sulttaanien hallintaan. Alueella operoivat myös pahamaineiset barbareski-merirosvot joita vastaan jopa Yhdysvallat ehti sotia ja lähettää merijalkaväkeään. Barbareskit tekivät muuten kaappausreissujaan pisimmillään jopa Islantiin saakka, joten en ihmettelisi vaikka jokunen suomalaislähtöinenkin seilori olisi myyty Algiersin orjamarkkinoilla. Tästähän kertoo Mika Waltari mainiossa kirjassaan Mikael Hakim. 1800-luvulla Ranska kaappasi alueen siirtomaakseen ja sellaisena se pysyi aina 1950-60 -luvuilla käytyyn veriseen sisällissotaan asti. Sen jälkeen en tiedä paljoakaan maan tapahtumista. Oletettavasti toki arabikevät vaikutti myös Algeriassa.

Tiedän tasan yhden algerialaiskirjaiijan, Albert Camus'n, vaikka hänet enemmän mielletäänkin ranskalaiseksi kirjailijaksi. En kuitenkaan ollut Camus'lta lukenut aiemmin mitään ja halusin hänen tuotantoonsa tutustua tämän projektin merkeissä juuri Algerian kohdalla. Kävin kuitenkin sikäli hassusti että tässä vaiheessa luku-urakkaa olimme perheen kanssa parin viikon mökkilomalla enkä löytänyt mökkikunnan kirjastosta yhtään Camus'n teosta. 

Kun alkuperäinen suunnitelma kaatui, suoritin pikagooglauksen kirjastossa algerialaisista kirjailijoista ja oikeastaan valitsin ensimmäisen jolta löytyi teos kirjaston valikoimasta. Minulla ei siis ole mitään käsitystä kirjan sisällöstä saati kirjailijasta itsestään. Kyseessä on Yasmina Khadran teos Osattomien Olympos.

Kun olin jo matkalla kirjastosta ryhdyin pohtimaan oliko valinta järkevä ja edustava. Khadra kirjoittaa ranskaksi ja mielelläni olisin lukenut alunperin arabiaksi tai  berberiksi kirjoitetun kirjan. Toisaalta kuitenkin ranskan kielellä ja ranskalaisilla on merkittävä rooli Algerian historiassa. Kirjasto ei myöskään tarjonnut suurta valinnanvaraa tässä asiassa, joten mennään tällä. Toisaalta mielenkiintoista lukea kirja josta en ole tehnyt yhtään taustatutkimusta.

Lukemisen jälkeen:

Tämä oli hauska pikku kirja jonka luki kahdella istumalla. Tarina ja hahmot olivat molemmat mukaansatempaavia ja vaikka loppu onkin surullinen, kirjasta jäi kuitenkin jotenkin lämmin olo.

Tarinasta lyhyesti:

Nimeltämainitsemattoman satamakaupungin liepeillä sijaitsee joutomaa ja kaatopaikka jossa asuu joukko yhteiskunnasta syrjäytyneitä ihmisiä: alkoholisteja, autisteja, rikollisia tai muuten vain yhteiskuntaan sopetumattomia. Päähenkilöitä on kaksi, vanha silmäpuoli musikantti Ach ja tämän suojatti, (ilmeisesti) autistinen noin kolmekymppinen Juniori. Ach on vakuuttanut Juniorin ja koko joukon muitakin joutomaan asukkaita siitä, että he ovatkin oikeasti ihmisistä vapaimpia ja onnellisimpia. Lähellä sijaitseva kaupunki edustaa vaaraa, sääntöjä, velvollisuuksia ja rajoituksia, eikä sinne kannata missään nimessä mennä. Eräänä päivänä kaatopaikalle saapuu mystinen profeetta-hahmo joka muistuttaa asukkaita siitä että ihmisen rooli on on nousta vastoinkäymisistä ja pyrkiä eteenpäin elämässä. Saarnamies saa varsinkin Juniorin pauloihinsa. Tarina huipentuu kun Juniori lähtee kaupunkiin etsimään onneaan.

Tarinan hienointa antia on se kuinka Achin ja Juniorin välinen suhde kuvataan. Achin oma elämäntarina avataan loppupuolella kirjaa ja suhde Junioriin saa selityksen. Achin elämä on sortunut yhden virheen seurauksena eikä mies enää onnistu kasaamaan sitä. Hän pakenee kaatopaikalle, ottaa suojatikseen autistisen pojan josta hän rakentaa uuden merkityksen elämälleen. Kirjan yliluonnollinen hahmo, mystinen Ben Adam niminen profeetta, palauttaa Achin maan pinnalle ja muistuttaa tätä siitä että toista ihmistä ei voi ikuisesti käyttää oman elämän kannatteluun. Achin läpikäymä sisäinen tuska Juniorista luopumisesta on todella upeasti kuvattu.

Totesin että kirjasta jäi lämmin olo ja olen pohtinut mistä se johtui. Tarina itsessään on kovin surullinen. Khadra kuitenkin kuvaa erittäin kauniisti joutomaan asukkien välisiä suhteita. Jopa kirjan epäsympaattisin hahmo, pummien tyranni Pašša,  sortuu kun hänen rakastettunsa pakenee kaupunkiin. Kirjan ainoa naishahmo Mama kärrää joka aamu rappioalkoholistimiehensä kottikärryllä rantaan pesulle. Joutomaalla ihmisillä on vain toisensa. 

Kirja käsittelee haaveilun ja toivon merkitystä. Kaatopaikalla elämä on suhteellisen tasaista ja turvattua. Kaupunkiin kadotaan lopullisesti, eivätkä joutomaan asukit koskaan saa tietää mitä sinne lähteneille tapahtuu. Ach on jopa rakentanut yhteisölle kokonaisen elämänfilosofian joka perustelee yhteiskunnasta luopumisen ja luovuttamisen.  Ben Adam on Achin vastavoima,  jonkinlainen ihmisluonnon ruumiillistuma joka palauttaa haaveilun ja paremman tavoittelun yhteisöön. Kirja herättää pohtimaan missä kulkee raja vähään tyytymisen ja luovuttamisen välillä.

Tämä oli myös projektin ensimmäinen kirja joka ei selvästi sijoitu kirjailijan kotimaahan. Toki monet vihjeet sijoittavat tapahtumat välimeren rannalle, ehkäpä juuri Pohjois-Afrikkaan, mutta toisaalta ihan yhtä hyvin ne voisivat tapahtua Ranskan, Libyan,  Italian tai melkeinpä minkä tahansa maan rannikollakin. Alunperin ajatus blogissa oli lukea kirjoja jotka ehkä avaisivat kyseisen maan luonnetta tai historiaa. Sikäli tämä ei nyt toteutunut, mutta on myös hienoa löytää tällaisia universaaleja tarinoita.

Mainitaan vielä lopuksi pieni yllätys/pettymys, joka paljastui heti ensimmäisellä sivulla. Yasmine Khadra on taitelijanimi. Kirjailija on oikeasti entinen Algerian armeijan upseeri Muhammed Moulessehoul, joka kirjoitti alunperin vaimonsa nimellä välttääkseen sensuurin kotimaassaan. Kun aloitin projektin epäilin että valintani tulisivat olemaan valitettavan mies-painotteisia. Mieskirjailijoiden nimet nousevat näkyvämmin esiin kun etsitään tiettyjen maiden merkittävimpiä teoksia. Toki kirjallisuus on ollut historiallisesti miesten alaa. Epäilen että esimerkiksi Afganistanissa tai Algeriassa on myös huomattavasti vaikeampi lyödä läpi naiskirjailijana. Siksi olisikin ollut mukava valita jo näin alkuvaiheessa projektia naiskirjailijan teos.

Kouluarvosana 8.5/10

Erittäin mukaansatempaava tarina ja mieleenpainuvat hahmot. Kirja olisi saanut olla pidempikin, jäin kaipaamaan lisää.