12. Bahama

Ennen lukemista:

Palataan Karibialle ja toiseen entiseen Britannian siirtomaahan. 

Bahaman ja aiemmin käsitelly Antiguan ja Barbudan historiat ovat hyvin samanlainen. Espanjalaiset löysivät Bahaman saaret mutta ne päätyivät lopulta brittien siirtomaaksi. Itsenäistyminenkin tapahtui samassa hengessä ja samoihin aikoihin

Bahamalla on erittäin mielenkiintoinen maantieteellinen sijainti. Se on Yhdysvaltojen ja Kuuban välissä, parhaimmillaan vain noin 100 kilometriä Floridan rannikosta. Tämän vuoksi Bahaman ja Yhdysvaltojen historia on ajoittain kietoutunut yhteen monin tavoin. Yhdysvaltojen vallankumouksen jälkeen saarille pakeni runsaasti Englannin kruunulle uskollisia rojalisteja. Moni varmaan muistaa Margaret Mitchellin Yhdysvaltojen sisällisotaan ajoittuvan Tuulen viemää romaanin Rhett Butlerin. Kapteeni Butler toimi saarronmurtajana ja operoi usein Nassausta, Bahamasaarilta. Sisällisodan aikaan Nassau oli Konfederaatille henkireikä. Se oli käytännössä ainoa järkevä reitti toimittaa puuvillaa Britanniaan. Puuvilla  puolestaan oli etelävaltioiden ainoa todellinen tulonlähde. Myöhemmin saarien maine tulenaran tavaran käsittelypisteenä vahvistui kun sieltä salakuljetettiin valtavat määrät rommia Yhdysvaltojen kieltolain aikaan.

Alue on myös erittäin suosittu aarteenetsijöiden keskuudessa. Bahaman vesiltä on löydetty runsaasti uponneita hylkyjä koska meri on suhteellisen matalaa ja siksi vaarallista navigoida, varsinkin ennen moderneja välineitä. Kuuluuhan alue myös pahamaineiseen ja salaperäiseen Bermudan kolmioon. Osa hylyistä on ollut osa  Espanjan kruunun maineikasta aarrelaivastoa. 

Kirjallisuusskene on maassa aika pieni eikä yksikään bahamalaiskirjailija ole lyönyt läpi kansainvälisesti. Onneksi kuitenkin aluetta on käsitelty monessakin kiinnostavassa romaanissa. Valintani osui tällä kertaa isoon nimeen. Teoksena on Ernest Hemingwayn Islands in the Stream. Tämä romaani ilmestyi seitsemän vuotta Hemingwayn kuoleman jälkeen ja sijoittuu mm. Biminin saarelle. Se on myös projektin ensimmäinen alkuperäisellä kielellä luettu kirja.

Lukemisen jälkeen:

Hemingway on aina taattua laatua. Oma suosikkini hänen tuotannostaan on härkätaistelusta kertova ei-fiktiivinen Death in the Afternoon. Romaaneista suosikkini on ollut Espanjan sisällissotaan sijoittiva Kenelle kellot soivat.

Hemingwayhin henkilönä sopii mielestäni kaksi nuorisolaisilmausta: Absolute mad lad ja Gigachad.  Omassa elämässään Hemingway oli ultramaskuliinisuuden ruumiillistuma -- melkeinpä jo koomisuuden ja performatiivisuuden tasolla. Hän esimerkiksi kalasti, metsästi, nyrkkeili, härkätaisteli, soti fasismia vastaan Espanjassa, johti vakooja-operaatiota Kuubassa ja metsästi natsien sukellusveneitä Karibialla omalla purjeveneellään, sarjatuliaseilla ja singolla aseistettuna. Kirjailijan suunnitelma oli ilmeisesti esittää kalatusalusta ja tiputtaa räjähde sukellusveneen komentotornin luukusta. Natseja Hemingway ei onnistunut upottamaan purjeveneellään, mutta muun muassa tulitti kyllä hengiltä haiparven joka häiritsi hänen kalastustaan. Absolute mad lad. Monet Hemingwayn tarinat pohjautuvat kirjailijan omiin kokemuksiin. Niin myös Islands in the Stream.

Kirja seuraa taidemaalari Thomas Hudsonin elämää Karibialla ennen toista maailmansotaa ja sen aikana. Kirja on jaettu kolmeen osaa joista ensimmäinen sijoittuu Biminin saarille, Bahamaan. Toinen sijoittuu Kuubaan ja kolmannessa liikutaan merillä. Alun perin Hemingwayn ehkä arvostetuin teos Vanhus ja Meri oli ilmeisesti tarkoitus olla kirjan kolmas osa, mutta se julkaistiinkin erillisenä tarinana. Hemingway kirjoitti sitten Islands in the Stream -teokseen uuden viimeisen osan. Kuten arvata saattaa Thomas Hudsonissa on hahmona paljon Hemingwayta itseään. 

Kirjan ensimmäisessä osassa seurataan Hudsonin, tämän ystävien ja saarelle vierailemaan saapuvien kolmen poikansa kesän viettoa. Kruunaavana kohtauksena on uskomattoman hienosti ja mukaansatempaavasti kirjoitettu kuvaus marliininkalastuksesta. Ensimmäinen osa päättyy Hudsonin osalta suureen tragediaa jonka käsittelyyn toinen osa keskittyy.  Toisessa osassa Hudson hukuttaa surujaan Havannan kuppiloissa. Kolmannessa osassa sankari metsästää uponneen saksalaisen sukellusveneen miehistöä Kuuban pohjoisrannikolla.

Täytyy sanoa että Hemingwayn pelkistetty tyyli miellyttää minua. Varsinkin näin pian Patrick Whiten Kohti Mantereen Sydäntä -teoksen lukemisen jälkeen. Se on kuin huuhtoisi hieman tunkkaisen maun suusta raikkaalla vedellä. Hieman epäreilu vertaus kyllä. Ehkä Whiten teksti onkin enemmänkin kuin erittäin makea konjakki ja Hemingwayn proosa taas raikas daiquiri. Ensimmäistä ei pysty määräänsä enempää juomaan kun taas toinen uppoaa vaarallisen hyvin, kuten kirjan päähenkilön voi todistaa.

 Mielestäni Hemingwayn proosassa hienous piilee siinä kuinka syvällisiä ajatuksia voidaan lukijalle välittää hyvin yksinkertaisilla lauseilla. Hemingway ei hirveästi viljele sivulauseita,  adjektiiveja tai adverbeja. Dialogi on jopa töksähtelevän ytimekästä, silti luontevaa ja vetoavaa. Tyyliin kuuluu mielestäni myös tietynlainen stooalainen tapahtumien "vähättely". Hyvinkin dramaattiset tapahtumat kuvataan lyhyesti ja toteavasti. Hemingway luottaa siihen että lukija kyllä ymmärtää teostensa suuret teemat ja merkitykset, ilman että niitä täytyy erikseen alleviivata tai korostaa.

Mielestäni kirjan kantava teema on suru ja eri keinot yrittää pärjätä sen kanssa. Jo ennen ensimmäisen osan päättävää tragediaa Thomas Hudson on upottanut itsensä työhönsä. Toinen osa on käytännössä vain kuvausta juopottelusta ja naisseikkailuista.  Kolmannessa osassa Hudson on korvannut alkoholin velvollisuudentunnolla. Hän metsästää saksalaisen sukellusveneen miehistöä maanisesti ja väsymättä.  Niin ultramacho hahmo kuin Hudson onkin, hän vain lopulta pakeni omaa suruaan läpi koko tarinan. 

Koko teos on kuin yksi suuri rakkaudentunnustus Bahamalle, Kuuballe ja Karibialle yleensäkin. Vaikka kirja onkin teemaltaan synkkä, siinä on kiistaton tropiikin tuntu. Meri on kirjailijalle todella rakas ja se näkyy ja tuntuu läpi koko kirjan.

En ole ikinä Karibialla käynyt mutta luulen että tämä kirja antaa niin todenmukaisen kuvan alueesta 1900-luvun alkupuoliskolla kuin mahdollista on. Tropiikin ja meren maut ja hajut välittyvät lukijalle Hemingwayn riisutun kerronnan läpi ihmeellisellä tavalla. Kirjaa lukiessa tulee aurinkoinen olo.

Kalastuksen harrastajana haluan vielä nostaa erikseen esiin ensimmäisen osan upean marliininkalastuskohtauksen. Luulen että jopa kalastuksesta mitään tietämättömien on vaikea laskea kirjaa käsistään ennen sen loppuratkaisua. Jos Vanhus ja Meri on mieleen, sitä on tämäkin.

Lisäksi jos toisen maailmansodan aikainen sukellusvenesodankäynti sattuu kiinnostamaan (kuten allekirjoittanutta) kirja on lukemisen arvoinen. Saksa tosiaan onnistui lähettämään sukellusveneitään aivan Amerikan rannikolle asti enkä itse ollut tästä aiheesta lukenut kirjaa aiemmin. Varsinaista merisodankäyntiä kirjassa ei kuvata, mutta kolmannen osan lopussa on kuitenkin meininkiä kuin korkkareissa!

Arvosana: 9

Kirja alkaa hitaasti mutta kiihdyttää loppua kohti.  Kiinnostava tarina ja tyylikäs toteutus.