6. Angola

Ennen lukemista: 

Saharan eteläpuoleinen Afrikka, sen historia ja eri kulttuurit ovat minulle, kuten varmasti monelle länsimaalaiselle, harmillisen vieraita. Toivottavasti tähän tulee muutos kun perehdyn angolalaiseen kirjallisuuteen.

Ennen eurooppalaisten saapumista Afrikassa on ollut monenkinlaisia valtakeskuksia ja muinaisia kuningaskuntia, tunnetuimpia varmasti Mali ja Etiopia. Saharan eteläpuolellakin niitä on varmasti ollut, mutta kovin vieraita ne minulle ovat. Tiedän että Kongo-heimolla oli oma kuningaskuntansa joskus. Angola on niillä main joten liekö sitten ollut osa tuota valtiota. 

Sen tiedän että Portugali otti alueen siirtomaakseen ja portugalia kai alueella vielä puhutaan. Itsenäistymisestä en tarkemmin tiedä mutta veikkaanpa että se tapahtui 60 tai 70-luvulla. Jotenkin näiden Afrikan maiden lähihistoria toistaa tuttua kaavaa: ensin soditaan vapaussota siirtomaaisäntää vastaan. Sitten seuraa pitkä ja verinen sisällissota johon kylmän sodan hengessä sekaantuvat myös suurvallat. Tiedän että Angolan tapauksessa Kuubakin lähetti jollekkin ryhmittymälle sotilaallista apua ja sotilaita. En kyllä yhtään tiedä maan lähihistoriasta, mutta rauha lienee saavutettu viimeistään 2000-luvulle tultaessa. 

Maan kulttuuri ja perinteet ovat kovin tuntemattomat. Fanitan Lähiöbotox -yhteyettä ja tiedän että heidän laulaja Seksikäs Suklaa on kotoisin Angolasta. Katsoin ihan mielenkiinnolla dokkarisarjan heidän Angolan kiertueestaan.

Yhtään angolalaiskirjailijaa en osannut etukäteen nimetä joten googletteluksi jälleen meni. Tässä nyt jouduin valintojen eteen. Lukeako alunperin portugaliksi kirjoitettua kirjallisuutta vai yritänkö kaivaa jollain maan alkuperäiskielellä tehdyn teoksen? Lopulta kirjaston rajattu valikoima helpotti pohdintaa ja päädyin José Eduardo Agualusan 2012 julkaistuin teokseen Yleinen unohdusteoria. 

Tarinasta en tiedä etukäteen muuta kuin että se sijoittuu Angolan itsenäistymisen aikaan. Kirjailija itse on Angolan portugalilaisia.

Lukemisen jälkeen:

Ihan mielenkiintoinen pieni kirja. Paikoitellen vähän ehkä vaikea pysyä mukana, mutta loppua kohti nivoutuu hienosti kasaan.

Juonesta lyhyesti: Ludo on syntyjään portugalilainen nainen joka muuttaa siskonsa ja tämän angolalaisen miehen matkassa Angolan pääkaupunkiin Luandaan. Ludo oli luonteeltaan sairaalloisen pelokas ja epäluuloinen jo emämaassa ja Angolassa hänen pelkonsa pahenevat. Maan itsenäistyessä Ludon sisko ja mies pakenevat ja Ludo muuraa itsensä kerrostaloasuntoonsa piiloon levottomuuksilta. Hän pysyy asunnossa 30 vuotta, kerää sadevettä, viljelee ruokaa ja pyydystää lintuja parvekkeelta.  Kirjassa seurataan myös monia muita angolalaisia, niin entisiä siirtomaaisäntien palkollisia kuin paikallisiakin. Lopulta paljastuu että Ludo on saattanut tietämättään käyntiin tapahtumaketjun joka yhdistää kirjan kaikkia henkilöhahmoja. 

Juuri hahmojen lukumäärä tekee tarinasta ajoittain hieman vaikean seurata. Mutta varsinkin loppua kohti hahmojen väliset suhteet käyvät ilmi ja kerronta tiivistyy. Tälle on varmasti joku oikea kirjallisuustieteen termikin, mutta ehkä helpoin esimerkki vastaavasta kerronnasta on Pulp Fiction. Tarina on ihan mielenkiintoinen ja sillä on, mitään paljastamatta, varsin tyydyttävä loppu.

Myös Angolan historiaa on hieman vaikea hahmottaa ainakaan tämän kirjan kautta. Jonkin verran taustatietoa lukijalta varmasti tarvittaisiin jotta ihan kaikki käänteet ja hahmot olisivat ymmärrettävissä aivan kuten kirjailija oletettavasti tarkoitti. Ihan kuten oletinkin, itsenäistymistä seurasi sekava sisällissota. Siinä valtaapitävät, mm. Kuuban tukemat kommunistit taistelivat erilaisia liittoumia vastaan. Seassa on mm. jenkkien ja brittien tukemia palkkasotureita sekä "fraktionisteja" jotka ilmeisesti olivat erilailla brändättyjä kommunisteja. Myös naapurimaat sekaantuivat konfliktiin, erityisesti Kongo -- diktaattori Mobuto Sese Sekon johdolla. Lopulta 2000-luvulle saavuttaessa kommunismi murtuu ja maa "kapitalisoituu".

Kantavana teemana on tietysti kolonialismi ja sen seuraamukset. Portugalitar Ludo seuraa kauhistuneena "villien" alkuasukkaiden vallankaappausta. Aluksi ajattelin että onpas oikeastaan aika yksiulotteinen hahmo: entinen siirtomaavallan edustaja joka ei suostu katsomaan totuutta silmiin vaan mieluummin muuraa itsensä piiloon asuntoonsa kuin tunnustaa maan nykytilan. Paljastuu kuitenkin että todellinen syy Ludon pelokkuuteen ei millään tavalla liity afrikkalaisiin ja hahmo onkin paljon mielenkiintoisempi ja sympaattisempi kuin aluksi voisi olettaa.

Siellä täällä kirjailija tiputtelee tietoa Angolan eri heimoista mutta aivan hirveän paljon lukija ei opi maasta ennen siirtomaaisännän saapumista. Angola on hyvin uusi konsepti. Kuten niin usein Afrikan maiden historiassa, siirtomaat vedeltiin kartalle aika lavealla pensselillä ja saman maan sisään mahtuu hurjan paljon kieliä ja kulttuureita. Kirjassa pohditaan myös sitä miten tästä keinotekoisesta sekamelskasta kuitenkin alkaa muodostus myös nimenomaan angolalainen identiteetti ja kansallisuus. Tämän prosessin ymmärtämistä helpottaisi varmasti lukea myös muiden kuin angolanportugalilaisen kirjailijan tulkinta. Tämä on yksi haasteista joihin uskoinkin törmääväni projektin aikana. Monen maan tunnetuimmat kirjailijat tulevat juuri entisestä valtaapitäneestä eurooppalais-yläluokasta. Maan muiden kansanryhmien kirjailijoiden töitä onkin sitten huomattavan vaikea saada käsiin suomalaisesta pikkukaupungin kirjastosta. Toisaalta ei Agualusa millään muotoa selittele tai siloittele kolonialismin rumimpia puolia. 

Kouluarvosana: 7.5

Oikein hieno tarina joka tuodaan kasaan taidokkaasti. Välillä tosin vaikea seurata ja jäin kaipaamaan enemmän paikallista väriä.